Kansanedustaja tiura on ollut tiedotusvälineissä esillä viime aikoina muissa asioissa kuin linnan juhlien puvuista. Kiristikö Tiura kokoomukselta ministeripaikkaa uhkaamalla loikata Kepuun ?

Näkemykset tetysti poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. Mielenkiintoiseksi asian tekee se , että kukaan näistä keskipisteessä olevista henkilöistä ei ole tunnettu kaikkein luotettavimmasta päästä. Jarmo Korhonen on selitellyt viimeiset kaksi vuotta Kepun kaikenlaisia asioita niin hyvin kuin on taitanut. Tiuralla on ollut vaalirahoituksessaan hieman epäselvyyksiä , joita hän ei ainakaan tähän päivään mennessä ole pystynyt lopullisestui selvittämään. Arto Merisalo on varmasti ollut monessa asiassa mukana ja ei varmaankaan ihan pyyteetömästi.

Toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt todistamaan yhtään mitään. Ainoastaan toisen sana toista vastaan. Merisalo on sanonut , että hänellä on nauhoitteita puheluista , joita hän on käynyt mm. Tiuran kanssa. Puheet ovat turhia , jollei hän esitä niitä edes jollekin luotettavalle taholle. Toisaalta Tiura taas on todennut , että joku on esiintynyt hänen nimissään. Epäuskottavaa tämäkin , sillä kai nyt Merisalo olisi aika äkkiä huomannut puhelimessa, että henkilö toisessa päässä ei ole se joksi esittäytyi . Korhosen lausunnot ovat useasti olleet kierteleviä asiasta kuin asiasta , eikä puolusihteeri ole tullut tunnetuksi varsinaisena totuuden torvena.

Asia ehkä myöhemmin jollakin tavoin selviää , ja joku kastelee jälleen housunsa. Toisaalta Ilkka Kanerva joutui eroamaan ulkoministerin paikalta aivan mitättömän asian takia verratuna sitä edeltäviin ja sen jälkeisiin tapahtumiin. Pääministeri on valehdellut useampaan otteeseen ja on edelleen pääministeri.

Kokoomuksesta saivat iiro Viinasesta kirjoitetussa kirjassa huutia ainakin  Zyskowicz ja Sasi. Herrat harasivat lama-aikana kaikenlaisia uudistuksia vastaan. Miksi Kanerva joutui lähtemään ja paljon muita saa jäädä ? Täytyikö saada ulkoministeriksi valtakunnan politiikan ulkopuolelta kiiltokuvamainen Stubb ?

Äänestäjät äänetsävät usein puoluetta ja ihmistä ,mutta mikä on ihmisen todellinen asema puolueessa  ?  Kuka tahansa ei-sopiva joutuu sivuraiteelle , kenen toimesta ? Vihreät pysyttelevät knsin hampain hallituksessa tuli sitten kuinka monta ydinvoimalaa tahansa . Ruotsalaisille käy kaikki , kunhan kielen asemasta pidetään huolta ( jotain aatteellisuutta sentään) . Demarit räksyttävät päätöksistä , joita Lipposen hallitus jo aikanaan laittoi alulle. Perussuomalaiset ratkaisevat kaikki ongelmat maahanmuuttajien kautta( on sekin jpokin aate).

Politiikasta on hävinnyt kaikki rehellisyys , vastuullisuus ja enne kaikkea aate. Kukaan ei voi olla kaikkien kaveri ,ja jos jotain asiaa kannattaa , täytyy se selkeästi osoittaa.