Valtakunnassa kaikki hyvin. Sopimus satamien ahtaajien kanssa on saatu aikaan ja ensi viikolla palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Vaurioita eli tappioita on tullut puolin ja toisin , mutta on niistä ennenkin toivuttu.

Monet yleisöpalstoilla kirjoittajat ovat olleet valmiita puuttumaan lakko-oikeuteen esim. rajaamalla sitä. Usein ollaan valmiita rajaamaan muiden oikeuksia , mutta silloin kun rajaukset koskevat omia tekemisiä , nousee kauhea älämölö. Lakkohan oli aivan lailline , koska ei ollut voimassa olevaa työehtosopimusta , joten pulinat pois siltä osin. Onhan työnantajallakin irtisanomisoikeus , kai se pitää työntekijälläkin olla jotain mahdollisuuksia puolustautua. Kilometritehtaalle laitetaan tänäkin vuonna vielä väkeä , se on aivan varma. Osa yrityksistä käyttää lamaa syynä päästäkseen eroon joistakin työntekijöistä.

Johtajien on helppo sanoa , että työntekijöiden irtisanominen on liian vaikeaa Suomessa , koska heillä on nämä kädenpuristukset jne. Aivan kuten joku kansanedustaja sanoi , että ihmisten pitäisi muuttaa työn perässä. Kuka korvaa asunnot , muutot ja matkat perheen luo viikonlopuiksi ? Kansanedustajathan saavat jonkinlaista tukirahaa silloin kun asuvat vakinaisesti jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Miksi ? Ei heitä kukaan ole pakottanut kansanedustajiksi. Vai oletteko kuulleet väkipakolla Arkadianmäelle raahatusta edustajasta ?

Mitä tämä kuuluu lakkoon ? No ei mitään , paitsi että kaikenlaiset ihmiset päästelevät suustaan kaikenlaista miettimättä miten itse toimii.

Tosin on kyllä ihmeteltävä Akt:n ja Sak:n edustajien puheita muutoskorvauksesta , joista oli jotakin sovittu edellisellä neuvottelukierroksella , mutta ei kirjattu mihinkään ylös. Taitaa olla aika ammattitaidotonta väkeä siinä päässä , jos pelkän puheen varaan ovat asian jättäneet.

Eli lakko-oikeutta ja muunlaisiakaan oikeuksia ei aina ensimmäisessä mutkassa pitäisi vaatia poistettavaksi , mutta myös niiden käytössä pitäisi osoittaa suurempaa vastuullisuutta. Akt:n osalta on ehkä katsottava asiaa niin , että Räty pelaa itselleen paikkaa eduskuntaan näyttämällä lujahermoisuutensa. Siitähän voi jopa tulla perinne , että Akt:n puheenjohtaja nähdään entisen puheenjohtajana kansanedustajana.