Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Taas on lentoyhtiö otsikoissa

07.08.2011 - 20:01 / Kategoriat: Finnair, Suomalainen lentoyhtiö, kotimaiset siivet

Taas olemme saaneet lukea Finnairin säästöohjelmasta. Motivaatio työntekijöiden keskuudessa ei varmaan ole kauhean korkealla,
kun jatkuvasti on joko lomautusuhka päällä tai irtisanomisia odotettavissa.

johto kyllä pysyy lähes kko ajan samana , muutamia vaihdoksia lukuunottamatta esim. toimitusjohtaja. Rahoja on aikaisemminkin
laitettu epäonnistuneisiin hankkeisiin. Samat ihmiset suunnittelevat tälläkin hetkellä uusia samankaltaisia metodeja ,
joita on aikaisemminkin kokeiltu. Johtohan on kuitannut optioita 'hyvästä' työstä.

Valtio kun on kuitenkin yhtiön suurin omistaja , luulisi valtiota kiinnostavan kuinka yhtiötä todellisuudessa hoidetaan.
Finnairista saa harvoin nykypäivänä lukea mitään positiivista tiedotusvälineissä. Yleensä aina yhtiö esiintyy negatiivisessa
yhteydessä. Takavuosina vielä suomalaiset luottivat yhtiöön ja valitsivat mieluusti kahdesta vaihtoehdosta kotimaisen.
Nykyään on valitettavanpaljon ihmisiä , jotka jo välttävät yhtiöllä lentämistä , eikö aina ihan syystä.

Yhtiöstä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana irtisanottu paljon ammattitaitoista työvoimaa. Paljon hukattuja
kontakteja maailmalle ja paljon näkemystä lentoliikenteestä. Joskus lukiessaan uutisia yhtiöstä tulee mieleen , kuka
yhtiötä todella johtaa ?

Kehitys on jatkunut jo pitkään. Epäilyttää onko meillä enää seuraavan kahdenkymmenen vuoden päästä omaa kansallista
lentoyhtiötä , epäilen ettei ole .

 

Saako kansanedustaja olla jotain mieltä vai olla vain sopuli ?

30.06.2011 - 20:30 / Kategoriat: MORAALI, aate, politiikka, puolueet, vaalit

Vasemmistoliiton kaksi kansanedustajaa on erotettu eduskuntaryhmästä , koska he  eivät hyväksyneet puolueensa menoa hallitukseen ja ehdottivat hallitukselle epäluottamusta.

Puolue teki itsensä kannalta ainoan oikean ratkaisun ja erotti edustajat. Puheenjohtaja selitti että nämä kaksi eivät olleet solidaarisia puolueelle. Sitä vastoin he olivat ehkä solidaarisia kannattajilleen. Jos heitä äänestäneet olivat sitä mieltä , että puolue petti lupauksensa ja ehdokkaat olivat sitoutuneet lupauksiinsa , olisiko heidän pitänyt menetellä toisin. Ääntenlaskenta antaa ensin puolueelle etusijan ja vasta sen jälkeen yksittäisille ehdokkaille. onko tämä jo jäänne menneiltä ajoilta vai vielä nykypäivää ? Yksin ei kukaan kansanedustaja saa mitään aikaan ilman puolueen tukea , tämä on fakta. Tällä perusteella puolueella on oikeus vaatia edustajiaan noudattamaan puolueen päätöksiä.

Kuitenkin monet äänestäjät antavat äänensä henkilölle ensisijaisesti puolueen sijasta. Tässä tapauksessa edustaja pitää kiinni omasta henkilökohtaisesta lupauksestaan äänestäjillensä. Osoittaa myös tietynlaista rohkeutta nousta puolukoneistoa vastaan , jos kokee sen ajavan/edustavan sellaista asiaa , johon itse ei voi yhtyä. Kummalle siis edustajalla on ensisijainen velvollisuus täyttää antamansa lupaus , puolueelle vai äänestäjille ?

Ovatko nykyiset kansanedustajat vain aivottomia koneita , jotka äänestävät ja toimivat siten kuin puolueen johto haluaa. miksi siis tässä tapauksessa tarvitaan 200 kansanedustajaa ? Vai ovatko kansanedustajat tittelinsä mukaan ensisijaisesti äänestäjiensä edustajia toimiessaan niin kuin oikeaksi näkevät , vaikka se olisi joissakin tapaukksissa ristiriidassa puolueen 'soliddarisen' näkemyksen kanssa ?

 

 

Soinilla liian pitkän kravatin lisäksi pelko

29.06.2011 - 20:44 / Kategoriat: politiikka, puolueet, soini'

Tänään soini taas aukaisi sanaisen arkkunsa eduskunnassa. Tekstiä tulee paljon , mutta kuka kiinnittää  huomiota Soinin sanojen sisältöön?

Koska Soinin puolue on esittänyt mitään konkreettista Eu-tuista kieltäytymisen lisäksi. Ei pitkään aikaan , lausunnot ovat kuin pikku lapsien tai muuten vielä vastuuttomien ihmisten suusta. Kaikkia on kiva arvostella , mutta todellisia vaihtoehtoja esim. talouden hoitoon ei juuri ole näkynyt eikä kuulunut. helppoa on arvostella muiden tekemmisiä , mutta omat tekoset ovat aivan 0-luokkaa. Soini arvostelee kärkkäästi muiden tekemisiä unohaten oman puolueensa tekemättä jättämiset. Mitä konkreettista puolue on saanut aikaan eduskunnassa ? Hauskoja ja kärkeviä puheita on riittänyt , tekoja ei.

Soini on ruvennut pelkäämään , toisin kuin hän itse väittää. Ei Soini niin tyhmä ole , etteikö tietäisi puoklueen olevan näillä eväillä suosionsa huipulla. Kun mitään todellista muutosta ei saada aikaan , paljastuu ennen pitkää aatteen ohuus. Talous on tärkeä asia ja taskun pohjalla on oltava jotain , mistä ammentaa, jos muutoksia tehdään. Jos annetaan toisille , täytyy toisilta ottaa jaettavaa. Ei Soininkaan johdolla kenenkään taskuun muodostu mitään ihmeellistaä runsauden sarvea , josta jaettavaa riittää jatkuvasti.

Vastuuta puolue ei kykene kantamaan missään asiassa ja tulevaisuus näyttää , ettei omakaan pesä puhtaana pysy.

 

 

 

Lentäen pääsee nopeasti , maassa toiminta hidastelee

29.05.2011 - 08:30 / Kategoriat: Finnair, kotimaiset siivet

Menneellä viikolla kuormaus oli taas puheenaiheena , kun kuormaajat lähtivät töistä varoitamatta etukäteen.  Koneet helsinki-Vantaalla jäivät kuormaamatta ja purkamatta.

Jokin tässä yhtälössä nyt mättää , koska sama meno kuin aikaisemmin näyttää jatkuvan. Jossain vaiheessa työnantajapuolen on tehtävä ratkaisu , joka takaa työrauhan lentoasemalle. Julkisuuteen ei ole kerrottu syytä , josta tällä kerralla kuormaajat ovat suivaantuneet. Työntekijäpuoli on ilmeisesti neuvotellut jo pidempään asioista , mutta tuloksetta. Finnair on yhtiönä hankalassa tilanteessa , koska isoja investointeja on tehty , mutta liiketoiminta ei nyt aivan loistokkaasti suju.

Tuntuu siltä kuin kumpikaan osapuoli ei haluaisi ihan tosissaan asioista sopia tai sitten neuvottelijoilta puuttuu taito saada sovinto aikaiseksi. Tätä samaa on nähty jo menneinä vuosina. Työntekijöissä on paljon niitä , jotka ovat tulleet yhtiöön silloin , kun lentoliikenne oli vielä säänneltyä eli todellista kilpailua ei ollut. On inhimillistä , että ns. saavutetuista eduista ei haluta luopua. Toisaalta jos kuristaa liikaa , voi vahingossa kuristaa lypsävän lehmän.

Työnantajana yhtiö ei ole ehkä käsittänyt sitä , miksi henkilöstö on tyytymätöntä. Johtajien optiot lankeavat siitä huolimatta , että tulokset eivät pitkällä tähtäimellä ole kovin hyvät . Samaan aikaan tietoa tulee jatkuvasti vähenevistä työpaikoista . Melkein jatkuvasti on jonkinlaista yt-neuvottelua meneillään. Kovin korkeaaksi ei voi kuvitella työntekijöiden työmotivaatiota tällaisessa ilmapiirissä.

Yhtiön ongelmana ulospäin on pitkään ollut tiedotus.Henkilöitä on vaihtunut , mutta tiedotuksen laatu pysyy tasaisen huonona. Tästä esimerkkinä on ollut viime päivien tiedottaminen. Varsinkin televisiossa ja radiossa olleet tiedotukset ovat olleet huonoja. Yhtiön tiedottajan lausahdukset ovat olleet epämääräistä muminaa ja sisältäneet epämääräistä tietoa. Palaa mieleen jo lähteneen Christer Haglundin sanontaan , että ei se niin tärkeää ole mitä suomalaisissa tiedotusvälineissä yhtiöstä sanotaan , kunhan jutut kaukoidässä ovat myönteisiä. Samanlainen linja näyttää jatkuvan. Kun ei tiedetä , ei uskalleta sanoa/luvata oikein mitään. Yhtiössä on vieläkin sellaista johtajattomutta ja vastuunpakoilua kuin aikasemminkin.

Jos ei aivan heti saataisikaan näitä vaikeampia asioita kuntoon , luulusu jo vihdoinkin monen vuoden jälkeen jonkun osaavan hoitaa tämän tiedotuspuolen kuntoon. Jos tiedotetaan kannatanee miettiä mitä sanotaan ja kinnittää huomiota tapaan jolla sanotaan.

 

OPTIOT , OIKEUDENMUKAISUUDEN OIRE

03.05.2011 - 19:50 / Kategoriat: AHNEUS , MORAALI, kokoomus, politiikka, puolueet, optiot

Eduskunnan avajaisissa edustaja ja vt puhemies Zyskowiczpiti puheen , joka yllätti monet. Hän otti puheeksi valtionyhtiöiden ja muidenkin yhtiöiden optiot. Keskustelua hän jatkoi vielä radion Ykkösaamussakin. Keksustelua on syntynyt muuallakin sekä puolesta että vastaan.

Tässä jokin aika sitten herätti keskustelua Fortumin johtajien optiot , etupäässä Liliuksen. Vähemmälle huomiolle jäi , että myös yhtiön ei-operatiivinen johto sai huomattavia optioita. Silloin syyteltiin kokoomuslaisia , eritoten valtion yritysten osalta Häkämiestä. Herra ei kuitenkaan ollut hyväksymässä optio-ohjelmia Fortumin johdolle , vaan optio-ohjelmat tehtiin Lipposen hallituksen aikana. Sinikka Mönkäre oli se ministeri ,joka käytännössä vastasi valtion yhtiöiden optioista ja hyväksyi myös Fortumin johdon optiot. Televisiossa Mönkäre kehtasi vielä haastateltaessa sanoa , ettei hän hyväksynyt sellaisia optioita. Tyhmänäkö hän on kansalaisia pitänyt päästäessään moisen lausunnon suustaan ? ei kai kukaan ole keksinyt omasta päästään optioiden laskentaperusteita , vaan ne ovat perustuneet sopimukseen. Toisin sanoen Mönkäre ei ole ymmärtänyt , mitä on hyväksynyt. Toinen ministeri , joka vaikutti ratkaisevasti Fortumin optioiden suuruuteen oli Mauri Pekkarinen. Keskusta kävi kyllä myöhemmin voimakkaasti Kokoomuksen kimppuun väittäen Häkämiehen olevan syyllinen optioiden suuruuteen. Lyhyt on puolueilla muisti , vielä lyhyempi se tuntuu olevan kansalla.

Hyvä , että Zyskowicz nosti asian uudelleen essin , vaikka jotkut 'asiantuntijat' kommentoivat sen olevan pörssiyhtiöiden oma asia kuinka he johtajansa palkitsevat. omia rahojahan siinä johtajille annetaan. näin onkin , mutta joskus voisi myös katsoa , onko yhtiö saanut valtionapuja tai muita tukia. Myös silläkin on merkitystä kun nämä samat johtajat sanovat työvoimakustannusten olevan liian korkeita ja vähentävät henkilöstöään. Se on moraalisesti väärin , koska tulos on kuitenkin aina riippuvainen myös yhtiön työntekijöistä.

Finnair on hyvä esimerkki yhtiöstä , jossa optiojärjestelmä on rakennettu johtajia tukevaksi. Optioita on kertynyt lähes koko ajan , vaikka yhtiön menestys ei ole päätä huimannut. Lentoyhtiössä on jo useiden vuosien aikana tehty virhearvionteja ja pelätty vastuunottoa johtajiston taholta , lähdetty kun on tullut liian vaikeaa , optiot ovat silti kelvanneet. entinen toimitusjohtajja haullui työntekijäjärjestöt ja lähti. seuraavan olivat vuorossa henkilöstöstä vastannut johtaja ja sitten vielä uskossa oleva johtaja (/www.sana.fi/ihmiset/haastattelut/taneli_hassinen_vaihtoi_haalarit_liituraitaan/) ,j joka edellämainitussa linkissä puhui sitoutuneisuudesta.

Optioita perustellaan usein sillä , että saadaan johto sitoutumaan yhtiöön. Tämän väitteen onttouden tunnustavat sitä hokevatkin ihmiset. Optiot ovat niin suuria ja lyhyessä ajassa lankeavia , että niillä voi useasti tulla toimeen pitkänkin aikaa tarvitsematta tehdä mitään , joskus jopa koko loppuelämän. Urheilussa jos joukkue ei menesty vaihdetaan valmentaja , mutta yrityselämässä usein pidetään valmentaja ja pannaan työntekijöitä pihalle. Ei maailman kalleimmistakaan pelaajista aina tule maailman parasta joukkuetta , se on niin monta kertaa nähty.

Tosin jälkikäteen ihmetyttää miksi Zyskowicz otti asian puheeksi nyt kun vaaleista on vasta vähän aikaa kulunut. Joku tarkoitus tällä lausunnolla on ollut , mutta mikä ? Liittynee jollain tavalla kataisen ristiretkeen hallituksen muodostamisessa , ketä tässä kosiskellaan ? Jokainen voi mielessään miettiä tätä ja ajatella lopputuloksen itse.

 

SOINILLAKO TAKKI PYÖRII KUIN HYRRÄ ?

02.05.2011 - 21:16 / Kategoriat: puolueet, vaalit

Tänään taas Timo soini yllätti lauantaisen lausuntonsa jälkeen tiedotusvälineet. Vappuaattonahan soini totesi , ettei hän ole tullut politiikkaan pelkäämään. Taas on ääni kellossa muuttunut. Mikä on saanut Soinin mielipiteet muuttumaan ?

Perussuomalaisille on kenties valjennut se tosiasia , että ennen vaaleja puhutuista sanoista voi joutua vastuuseen.  Nyt kiristetään muita mahdollsia hallituskumppaneita sillä , että hallitukseen halutaan mennä , mutta ohjelmasta halutaan poiketa. Tätähän voisi kutsua jopa kiritykseksi. Kokoomus ja Sdp eivät kahden saa aikaan enemmistöhallitusta , apupuolueiden kanssakin asiasta voi tulla hankalaa. Kokoomus on ajettu jollain tavalla nurkkaan. Perussuomalaiset ja etenkin Soini osaa pelata tätä peliä. tosin liika ahneus saattaa kostautua. Tulevalla vaalikaudella kuitenkin myös perussuomalaisilla on näytön paikka ja oppositiossa näyttäminen on vaikeaa. Päätöksiä ei ehkä synny tarpeeksi nopeasti ja radikaalisti. Olosuhteet huonontuvat ja ihmisillä menee entistä heikommin mahdollisesti.

Mitä jos eduskunta ei pysy pystyssä koko hallituskautta ? Saako Soinin joukot mahdollisissa ennenaikaisissa vaaleissa vielä suuren vaalivoiton. Enpä usko , koska ihmisten tyytymättömyys vain on kasvanut. Mikäli perussuomalaiset saisivat näissä 'ylimääräisissä' vaaleissa voiton , olisi edessä entistäkin kipeämmät päätökset. Soini ei ole taikuri , hyvä pelimies kylläkin. Nyt vain täytyy pelata kieli keskellä suuta , koska liika pelaaminen aiheuttaa ongelmia.

Soini on ruvennut pelkäämään , koska tekee hän minkä päätöksen tahansa rikkoo hän jo jotain lupaamaansa asiaa vastaan. Vahinko tulee tekee niin tai näin , mutta täytyy pyrkiä pitämään vahinko mahdollisimman pienenä. Muutaman seuraavan päivän aikana nähdään kuka on kunnon peluri ja kenen pokka pettää ennen viimeitä kierrosta. Kokoomus jos joutuu vähemmistöhallituksen vetäjäksi ,niin sympatia puoluetta kohtaan tulee vain kasvamaan.

 

 

VAALIN JÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ , ONKO SITÄ ?

22.04.2011 - 22:09 / Kategoriat: politiikka, puolueet, vaalit

Vaalit on käyty ja tulokset selvillä. Hallitusneuvottelut eivät vielä ole alkaneet , mutta tiedotusvälimeissä niistä jo arvuutellaan tulevan vaikeita.

Kokoomuksesta tuli suurin puolue , mutta ei voittaja ,vaan isoin. Perussuomalaiset saivat jättimäisen voiton , jota jo maan tiedotusvälineet ovat pyrkineet väheksymään monella tavalla. Puolueesta ei löydy 'oikeanlaista ministeriainesta' , tavallisia yksinkertaisia ihmisiä vain. Ylen tulosillassa oli huvittavaa kun toimittaja haastatteli perusuomalaista miestä ja epäili ettei mies varmaankaan kykenisi puolustusministeriksi , vaikka sitten paljastui miehen opettavan maanpuolustus korkeakoulussa. Toimittajien tiettämättömyys perususomalaisten jäsenistä ja yleensäkin heidän pätevyytensä epäileminen asettaa toimittajien tietämyksen outoon valoon.

Minulle oli ainakin yllätys persujen näin suuri kannatus. Soinilla on nyt tilaisuus käyttää voitto hyväksi tai ryssiä tilanne kunnolla. Menevätkö Soinin joukot hallitukseen ? Jos menevät , joku joutuu tekemään myönnytyksiä hallitusohjelmassa. Kokoomuksella on myös etsikkoaikansa , koska raja on silläkin kuinka paljon voidaan antaa periksi Soinille esim. Eurooppa asioissa.

Demarit kirivät lopussa hyvin ja saavuttivat kuitenkin toiseksi suurimman puolueen  aseman , vaikka tappio on äänestysprosentin alhaisuus ja demareille vaatimaton paikkamäärä. Nyt on sitten Urpilaisen ja kumppanien aika osoittaa vielä olevansa tavallisen ihmisen asialla ja eriarvoisuutta vastaan. Lipposen ollessa pääministeri tämä johtoajatus katosi puolueelta ja Lipponen vallanhalunsa sokaisemana vähät välitti vähäosaisista , vaikka heistä joskus puhuikin , niin teot jäivät puuttumaan.

Kepu onnistui ryssimään oikein kunnolla vaalikauden aikana ja menettämään kannatustaan rajusti. Ilahduttavaa oli , että äänestäjät 'rankaisivat' kaikista niistä epäselvyyksistä , joita puolueella oli vaalikauden aikana. Puolue kyllä voi vielä nousta , jos ymmärtävät keskittyä omaan asiaansa . Kaikkia ei voi miellyttää , eikä ole tarviskaan.

Vihreät ovat eksyneet kauas alkuperäisistä vahvuuksistaan ja se palkittiin 5 paikan menetyksellä. Nyt mrnnään oppositioon j asieltä käsin  yritetään paikata kannatusta. Ylimielinen asenne 'intellektuellien' puolueena karkoittaa äänetäjät mualta kuin suurista kaupungeista.

Nähtäväksi jää mitä parina seuraavana viikkona kotimaan politiikassa tapahtuu. Mielenkiintoa ja värikkäitä tapahtumia tuskin tulee puuttumaan.

 

 

Vaalit lähestyvät

03.04.2011 - 21:10 / Kategoriat: aate, demarit, kokoomus, politiikka, puolueet, vaalit



Vaalit lähestyvät ja puolueiden puheenjohtajien kommentit muuttuvat galluppien mukaan. Perinteiset kolme suurta eivät oikein tiedä enää itsekkään mitä aatetta ne kannattaisivat. Kokoomus ja demarit tavoittelevat toistensa entisiä kannattajia. Keskusta taas lilluu siinä välissä ja yrittää ottaa irtoäänestäjiä molemmista leireistä. Perussuomalaiset sen kuin lissävät kannatustaan galluppien mukaan. 

Mitä tekee Soini samalla kun kannatus lisääntyy ? Alkaa valita hallituskumppaneitaan , toisin sanoen rajoittamaan omilla lausunnoillaan kenen kanssa hallitukseen puolue menee. Koko ajan lausunnoissa tulee ilmi asioita , joita muiden puolueiden on vaikea hyväksyä. Miksi ? Soini ei halua puoluetta hallitukseen vielä seuraavalla kaudella , koska ohjelman tosiasiallinen sisältö paljastuisi liian heppoiseksi. Hallituksessa joutuu sanoistaan vastuuseen ja se taas vaikuttaa puolueen menestymiseen seuraavissa vaaleissa.  Soini haluaa vielä rakentaa puoluetta seuraavat 4 vuotta , jotta se ei jäisi yhden vaalikauden onnistujaksi. Kyllä Smp opetti Soinille kuinka voi käydä jos saa suuren vaalivoiton , mutta puolue ei ole valmis vastaamaan haasteeseen. 

Keskustan vaaliohjelma on yhtä sekava kuin ennenkin , eli ollaan keskellä ja yritetään ojennella käsiä vähän joka suuntaan. Kuitenkaan konkreettisia kannanottoja asioiden suhteen ei uskalleta tehdä , toiminta muistuttaa vanhaa kepua eli tehdään hiljaisuudessa sopimuksia , joista ei liiemmälti muille kerrota(iltalypsyjä). 

Kokoomuksella on paremminvointivaltio ,joka taitaa olla terminä keksitty demarien piirissä Mielenkiintoista termissä onkin se , ettei enää puhuta hyvinvointivaltiosta vaan jostain muusta. Tasaverotuksesta sanoudutaan irti , mutta samanaikaisesti kannatettavat veroratkaisut kuitenkin vievät koko aja kohti tasaverotusta. Aivan sama mitä ehdokkaat ja puoluejohto asiasta sanovat. Jos tuloverotusta kevennetään kaikkien osalta ja välillisiä veroja korotetaan , niin veronkanto liikkuu koko ajan kohti tasaverotusta . 

Sdp ei oikein enää tiedä mikä se on ja kenen aatemaailmaa se oikein kannattaa. Sosiaalisen tasa-arvoisuuden mantra on vaihtunut taloudesta puhumiseen. Mitään ei voi tehdä , eikä mistään keskustella puhumatta samalla taloudesta. Lipposen kausi taisi olla demareille loppujen lopuksi samanlainen kuin Vanhasen aika kepulle, liian pitkä.  Demokratia hävisi puolueen sisältä ja sisäinen oppositio vaiennettiin . 

Vasemmistoliitto ajaa vanhoja teemojaan vanhoilla keinoilla , vaikka puheenjohtajana uusi mies onkin. Sinällään heikkojen puolustamisessa mitään vikaa ole , mutta sanoman esiin tuominen on heppoista ja selvää asiaa ei siitä oikein tahdo löytyä. 

Vihreät eivät vakuuta oikein millään tasolla , puolueen onneksi on Soininvaara sentään asettunut ehdokkaaksi Helsingissä. Puolue on saanut yhden ajattelijan , joka katsoo maailmaa erilaisista näkökulmista ja uskaltaa myös tuoda ajatuksensa julki. menneellä vaalikaudella puolue on jäänyt mieleen suurimmaksi osaksi näistä homo ja lesbo mielipiteistään. Ydinvoima kanta tiedettiin , mutta siitä huolimatta vastaan äänestettiin , luvat tulivat , hallitukseen jäätiin. Kaiken kaikkiaan epäuskottavaa politiikkaa. 

Ruotsalaisilla ei juuri koskaan ole mitään muita tärkeitä mieleipiteitä kuin tämä kieliasia. Kristilliset samoin , maata täytyy johtaa pitkälti uskonnon viitoittamaa tietä. Varsinkin nykyisen puheenjohtajan aikana linja on entisestäänkin korostunut. 

Kaikilla puolueilla on ongelmana aatteen puute tai ainakin sen näkymättömyys. Vaalit alkavat olla samanlaista höttöä , kuin kaikenmaailman Idols sun muut höpöjutut.

 

isänmaallinen Kiviniemi ja epäisänmaallinen oppositio

10.03.2011 - 21:23 / Kategoriat: politiikka, puolueet, vaalit

Pääministeri ehti tässä lausumaan eduskunnassa epäisänmaallisuudesta ja siitäkös vasta kauhea möly nousi opposition piirissä.
Sdp kamppailee laskevien kannatuslukujen kanssa , mutta puolueen todennäköinen pääideologi keskittyy ruotimaan pääministerin
ääneen lasuttua lipsahdusta. Pääministeri taas keskittyy puolustamaan ja vääntelemään sanomisiaan.
Vaalit lähestyvät ja kaiki keinot , ainakin lähes kaikki , ovat sallittuja. Poliitikot ihmettelevät mikseivät ihmiset ole kiinnostuneita
politiikasta kun parempaa saippuaoopperaa näkee televisiosta. Päiväkodeissa ja muiden keskenkasvuisten piirissä näkee näitä
eipäs-juupas kiistoja aivan riittävästi , niitä ei enää kaipaisi näkevänsä Suomen suurimmassa vankilassa( maan isoimmat kalterit
edessä.
On melkoista ihmisten7äänestäjien aliarvioimista , jos keskustelu siirretään kokonaan pääministerin puheesta yhteen lipsahdukseen
eikä siihen asiaan mitä ollaan käsittelemässä. Kenties onkin tarkoitus siirtää huomio pois itse asiasta johonkin merkityksettömään
yksityiskohtaan , jotta itse asia ,josta myös veronmaksajat voivat joutua vastaamaan tavalla tai toisella.
Perussuomalaisia haukutaan populismista , mutta mitä muuta on tässä tapauksessa Sdp:n toiminta. Jungnerin olisi syytä saada myös puolueen johto
käsittämään ettei menestystä ja luottamusta voida rakentaa pelkästään tällaisten silmänkääntö temppujen varaan. Entinen puheenjohtaja ja pääministeri
Lipponen vetää ulkisuudessa täysin omaa linjaansa. Hän antaa julkisuudessa lausuntoja , jossa hän edelleen väheksyy äänestäjiä kertomalla hänen
olevan yksi niistä harvoista ihmisistä Suomessa , joka voi keskustella tietyistä asioista. On se muuten kumma kun ei sitä ns. Tiitisen listaa
voi julkaista , mikäköhän siinäkin on takana ?
Kokoomus on osannut pysyä harvinaisen hiljaa asiasta koko ajan . Heillehän on edullista kun kaksi kilpakumppania nokittelevat toisiaan kummankaan
pääsemättä kuitenkaan selvästi voitolle.
Keskustalle voi olla edullista saada aikaan lievää sekaannusta asioihin , koska vaalirahasotkut ovat vielä tutkinnassa ja vastaukset puolueen
puolelta ollet jotakuinkin epäselviä.
Tulisivat nyt vaalit äkkiä , jotta voitaisiin taas siirtyä näiss farssimaisista asioista olennaisimpiin asioihin.
 

 

Vasemmistolaisten aatteetomuus

27.11.2010 - 09:45 / Kategoriat: AHNEUS , aate, politiikka, puolueet, demarit

DEMARIEN LIPSUMINEN


Nyt kun demarien kannatusluvut ovat olleet melkoisen alhaalla ja muutenkin on näyttänyt siltä , että vasemmistolaisuus ei ole kovin muodikasta , kannattaa miettiä aatteellisuuden pohjaa.

Vasemmistoliittohan ei ole ollut uskottava pitkään aikaan , koska puolueessa on jatkuvasti ollut ihan ‘oman linjan vetäjiä’. Saa tulevaisuudessa nähdä kykeneekö uusi puoluejohtaja Arhinmäki saamaan joukkoon jonkinlaista ryhtiä. Ongelmana on ollut , että puolueessa on aina ollut jonkinlaisia ääniharavia ( Tennilä, Laakso , Siimes , Andersson jne) , mutta yhteinen  linja on ollut vähän hakusessa. Kapitalismia on vastustettu , mutta tavat  eivät ole olleet yhteneväiset.
Laakso on aina vetänyt ihan omaa linjaansa kuten myös Tennilä. Siimeshän myi tavallaan koko aatteen , kun meni  varsinaiseen kapitalismin leiriin toimitujohtajaksi. Vaikka Siime sblogissaan kirjoittaakin ajatuksistaan , niin uskottavuus on kateissa. Viimeinen Vasemmistoliiton uskottava puheenjohtaja oli Andersson , joka oli koulutuksestaan huolimatta tai sen takia humaani ihminen.

Demareillahan on ollut pidempään ongelmana uskottavuus. Suuren gurun Paavo Lipposen aikana kahden hallituksen aikana  tuloerot kasvoivat Suomessa enemmän kuin koskaan ennen itsenäisyyden aikana. paavo Suuri viis veisasi demokratiasta tokaisemalla kansanäänestyksistä , ettei se kansa kuitenkaan ymmärrä mistä tässä asiassa on kyse. Paavoa vietiin kokoomuksen johdolla kuin pässiä narusta. Seuraava puheenjohtaja Heinäluoma astui kirjaimellisesti liian käytettyihin saappaisiin.

Lipponen on ollut aktiivinen myös eduskuntauransa jälkeen , lähinnä moittimalla toimittajia tai milloin mitäkin. Miehellä täytyy olla jonkinlainen henkinen vamma , koska mitään omia erehdyksiänsä hän ei tunnusta. Tosin muutenkin se on poliitikoilta aika harvinaista. Aikoinaan kun oli puhe Liliuksen optioiden suuruudesta , ministeri joka oli ollut yhtenä päättämässä Fortumin asioista optioiden osalta totesi ettei tässä ollut  mitään virhettä tehty. Toisin sanoen ministeri ei ollut ymmärtänyt asiaa mistä oli ollut päättämässä , tämä ministeri oli Sinikka Mönkäre.

Esimerkkejä demarivaikuttajista ja heidän aatteettomuudestaan on paljon. Matti Ahteen vaimon Hilkka Ahteen muistan vielä markka-aikana olleen oopperassa. Hilkka Ahde kysyi oopperan henkilökunnalta käsiohjelmaa ja kuultuaan sen maksavan peräti 7 markaa , kysyi käsiohjelmia myyvältä henkilöltä suuriäänisesti : ettekö tiedä kuka minä olen, mieheni on  oopperan hallituksen jäsen.
Hölmistynyt henkilökunnan edustaja antoi käsiohjelman ilmaiseksi. Ahteilla taisi olla noihin aikoihin niin huonot tienestit, ettei rouvalla moista summaa ollut hallussaan.

Jos demarit joskus vielä toivovat saavansa jonkinlaisen positiivisen vaalituloksen , täytyisi linjan muuttua hieman terävämmäksi. Pelkät puheet eivät riitä , vaan olisi viimeinkin mentävä tekojen tielle. Urpilaisen retoriikka on hauskaa, mutta niin paatoksellista , ettei sitä voi vakavasti ottaa. muutenkin nämä vasemmiston edustajat puolustelevat puheissaan ain avähäosisia , mutta ovat kyllä itse valmiita ottamaan suuria palkkioita mistä tahansa pikku kokouksesta ja vielä puolustelemaan niiden oikeudenmukaisuutta esim. Jouko Ahonen (suuri demari paperiliitossa ja eläkevakuutusyhtiön hallituksessa  ja Jutta Urpilainen myös näissä hallintoneuvostoasioissa).

 

 
MAINOS
Kirjoittaja

Valitusta ,suitsutusta,höpötystä alta , päältä ja ylhäältä , mistä milloinkin.

Vähän asiaa , mutta sen vierestä kylläkin

diatribai1(at)yahoo.com

Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää

Asioita voi katsoa monesta kulmasta ja sittenkin menee pieleen